Miehellä alkoi viikko sitten kuukauden mittainen leiriputki. Tyyylsää, varsinkin, kun sille ei edes makseta normaaleja korvauksia (tai siis mitään korvauksia) noista leireistä, kun se on kurssilla. Mutta onneksi on mummot! Sekä mun että Miehen äideistä on kyllä iso apu. Olis aika hankalaa ja ennen kaikkea äärettömän tylsää olla vaan kotona näiden kahden kanssa yksin viikkotolkulla, ilman mitään järkevää tekemistä ja seuraa. Tekemistä nyt tietysti voi järjestää itsekin, mut nyt just loppuu kaikki kerhot sun muut. Ja lähinnä illat on hankalia yksin, kun molemmat lapset on väsyneitä ja niiden iltapuuhat ja nukuttamiset pitää saada hoidettua. Ja kotityöt meinaa jäädä tekemättä. Mutta tosiaan, onneksi on mummot! 

Isosisko suunnittelee kovasti synttäreitään, joihin on nyt jotakuinkin kuukausi aikaa. Hän haluaa edelleen autokakun, ja ainoana lahjatoiveena on leluauto, jonka toiveen Isosisko onkin esittänyt kaikille mahdollisille tahoille. Mainio. 

Ei musta nyt taas irtoa tän enempää. Taidan mennä kerrankin ajoissa nukkumaan.