ihania naisia.

Täytyy nyt sanoa, kun kehuin, että mun elämässä on ihania miehiä, että on niitä ihania naisiakin.

Mulla on esimerkiksi huippu äiti ja kaksi mitä parhainta pikkusiskoa. Varsinkin siskoista vanhemman kanssa ollaan tosi läheisiä. Meillä on 1,5v ikäeroa, ja ollaan aika lailla aina tehty kaikki yhdessä, on ollut pitkälti samat kaverit ym. Siinä vaiheessa, kun mä muutin kotoa, niin oli ehkä muutama vuosi vähän vähemmän tiivistä, mut sit tultiin samaan aikaan raskaaksi ja vauvat syntyi kolmen viikon välein. Lasten syntymän jälkeen ollaankin oltu tosi paljon yhdessä ja yhteyksissä. Se on varmaan mun läheisin ihminen heti Miehen ja lasten jälkeen.

Pikkusiskon kanssa vertailtiin mahoja helmikuussa 2008 (kovin oli vielä pienet vatsat)

Sit mulla on kaksi ihanaa kälyä, jotka on kyllä kuin pikkusiskoja nekin. Me ollaan Miehen kanssa oltu yhdessä 12 vuotta, joten on tässä ollut aikaa tutustua. Kälysistä vanhempi asuu vielä vähän aikaa Saksassa. Nuorempi kävi meillä just viikko sitten (ja siitä lähtien mun on pitänyt kirjoittaa tänne ja kehua, miten ihania naisia on). Se on kasvanut parin viime vuoden aikana aikuiseksi (ja rakas Lovis, kun luet tätä, niin kyllä, sä olet kasvanut aikuiseksi!) ja sen kanssa voi käydä hienoja keskusteluja (molempien kälyjen kanssa voi). Ne on myös erinomaista hauskanpitoseuraa.

(tähän tekisi mieleni laittaa kuva, jossa vanhempi kälyistä on pyydystänyt viinirypäleen kielikoruunsa. Haluan silti pysyä hyvissä väleissä jatkossakin, joten en laita)

Niin joo, anoppikin on kiva!

Ja ihan mahtavia ystäviäkin on. Mulla on lapsuudenajoilta tietty kaveriporukka, joiden kanssa voidaan välillä olla pitkäänkin näkemättä, mutta silti juttu jatkuu aina luontevasti. Voidaan jutella vakavia ja luottamuksellisia juttuja, pohtia asioitamme ja rukoilla yhdessä, ja sitten taas toisaalta heitellä maailman huonoimpia vitsejä ja nauraa niille kippurassa. Uskon, että ne pysyy mulle läheisinä koko loppu elämän. Ja toinen ihana naisporukka muodostui mun välivuoden aikaan, kun olin Kansanlähetyksen nuorisotiimissä kristillistä nuorisotyötä tekemässä. Niiiiin ihania ja rakkaita!

 

Lapsuudenkavereiden kanssa käytiin muutaman päivän ajelulla jokunen vuosi sitten, kun kukaan ei vielä ollut lisääntynyt.

Sitten on vielä Maailman Paras Raamis. Ollaan kokoonnuttu ehkä 5 tai 6 vuotta, ja porukasta on muodostunut sellainen, missä voi täysin rehellisesti ja avoimesti puhua asioitaan ja olla oma itsensä just niin huonona kuin on, ja tietää, että silti (ja just siksi) mut hyväksytään ja että mun asiat ei lähde sieltä leviämään minnekään. Kahvitellaan, jutellaan, tutkitaan Raamattua ja rukoillaan yhdessä joka toinen viikko ja ne kokoontumiset on miltei poikkeuksetta viikon parhaita hetkiä!

Ei muuta raportoitavaa tällä kertaa :)