niitä näitä

Olin viime viikonlopun rakkaan ystäväni luona Lappeenrannassa. Puhuttiin, puhuttiin, puhuttiin... Ja juteltiin. Keskusteltiin. Rupateltiin. Ehdittiin myös syödä hyvin ja käydä Haminassa Lähetysjuhlilla (siellä oli kylmä ja hengellinen anti yhtä vähäistä kuin Lähetysjuhlilla yleensäkin, mutta ihan kivaa muuten). Rukoiltiin, ja musta tuntuu, että mulla on nyt (uskon)elämässä aika isoja prosesseja meneillään. 

Oli kyllä ihana nähdä rakasta ystävää ihan ajan kanssa, autoilla ilman lapsia, syödä ilman lapsia, rukoilla yhdessä, jakaa kaikenlaisia asioita ym.

* * * 

Tänään aamulla oli Isosiskon 4-vuotisneuvola. Tai oikeastaan sen ensimmäinen osa, tänään käytiin terkkarilla ja huomenna lääkäriin. Isosiskoa jännitti kamalasti, eikä se uskaltanut mennä terkkarille yksin, joten mä ja Pipanainen oltiin sit mukana. Kovasti neiti oli taas kasvanut, pituus oli 105cm (vähän keskikäyrän yläpuolella) ja paino 17kg (vähän alakäyrän alapuolella). Näkö ja kuulo oli ok, ja sorminäppäryystehtävät ja sanantunnistamiset ja muut meni oikein mallikkaasti. Puheesta päätettiin, että katsotaan nyt vielä vuosi, kun se on kuitenkin nyt selvästi muuttunut selkeämmäksi ja sujuvammaksi. Piirtäminen oli vähän sitä ja tätä, mutta mun mielestä kyse ei ole siitä, etteikö Isosisko osais piirtää, se vaan on niin julmetun perfektionistinen siinä. Heti, jos joku viiva menee pieleen, niin se suttaa koko homman tai jättää sikseen. Ja sit saatiin lähete fysioterapiaan, kun viivan yli tasajalkaa hyppääminen ei onnistunut, eikä yhdellä jalalla seisominenkaan oikein kunnolla. Isosisko on kyllä karkeamotorisesti tosi kömpelö, että ihan hyvä saada vähän neuvoja joltain ammattilaiselta.

Meillä on muutenkin vähän niin, että Isosiskon kehitys on melkein kaikessa vähän hitaanpuoleista (paitsi sorminäppäryyttä sillä on, se on tosi taitava esim. hamahelmien, saksien ym. kanssa) ja Pipanainen on sit taas melkein joka suhteessa ikätasoaan edellä. No, olenpa ainakin oppinut sen, että sen enempää lapsen aikaista kuin hidastakaan kehitystä ei voi suoraan laskea vanhempien ansioksi tai viaksi. Tiedän olla kehuskelematta omilla kasvattajan taidoillani tai olla lyttäämättä muita, mut toisaalta mun ei myöskään tarvi ajatella, että olisin jotenkin erityisen epäonnistunut (vähän epäonnistuneeksi äidiksi mä varmaan kuitenkin aina tunnen itseni).

Pipanaista harmitti ihan kauheasti se, ettei sitä mitattu, punnittu ym. Se kirkui pää punaisena, kun Isosisko sai päähänsä silmälasit, joissa oli toinen silmä peitetty tai kun Isosiskon päässä oli kuulonmittauskuulokkeet (yritä siinä sitten selvittää, mitä Isosisko kuulee ja mitä ei...) ja meni seisoskelemaan mitan alle. :)

Semmoisia tänne tänään. Mies on taas vaihteeksi reissussa, joten mä täällä leikin yksinhuoltajaa tän ja ens viikon. TYLSÄÄ!