Pipanainen

Kun nyt tuli höpöteltyä niitä näitä Isosiskosta, niin jutustellaan nyt sitten Pipanaisestakin.

Meidän Pipanainen on nyt 1v 10kk. Juttua pukkaa, päivittäin jo 4-5 sanaisia lauseitakin (Isosiskoltahan tuli samassa iässä ekat sanat...). Toki paljon puuttuu vielä äänteitä ja sanoista tavuja ja omiakin sanoja on paljon, eli jonkun verran Pipanaisen tuntemista vaatii ymmärtäminen. Mutta kyllä ne kuulemma päiväkodissa jo ihan hyvin selvän saavat. Erityisen kova juttu nyt viime aikoina on ollut omistaminen. Ensin kaikki oli omaa. "Oma mamma", "oma tyttö" ja "oma äiti", "oma ihi" (Pipanainen taisi myös tajuta, että on muitakin äitejä ja isiä kuin ne hänen omansa...). Sitten tavarat alkoi olla "mun". Päiväkodista kun menin hakemaan, niin sieltä kiljuttiin "hei mun äiti!" Ja nyt viimeisimpänä Pipanainen on keksinyt omistusta ilmaisevat päätteet ja nyt mä en enää olekaan oma äiti tai mun äiti, vaan äitini.

Pottailu sujuu päiväkodissa tosi hienosti, mutta kotona Pipanaisella ei ole ollut kiinnostusta. Antaa olla, ehtiihän sen. Päiväkodissa tietysti kaikki menee potalle tiettyinä aikoina, niin se menee jotenkin itsestään. Tutista ei olla vielä päästy eroon. Se vähän kaivelee...

Kovasti temperamenttinen neiti meillä on. Jos joku asia menee Pipanaisen mielestä pieleen, niin sen kyllä kuulee koko kulmakunta. Ja se ei todellakaan anna Isosiskon hyppiä nenälleen, aika usein saa olla siskoksia erottamassa toisistaan, kun Isosiskokin on nyt pikkusiskonsa esimerkin mukaan alkanut puolustaa itseään, ja neidit on sitten vähän väliä toistensa tukassa tai harrastaa kuorokiljuntaa milloin mistäkin syystä. Vähän hirvittää, millaisia mustasukkaisuuspuuskia meillä onkaan luvassa vauvan synnyttyä. Isosiskon kanssa meni tosi helposti, mutta vaikka Pipanaisen kohdalla ei ole sitä, että olis tottunut olemaan ainokainen tms, niin voisin kuvitella, että hän ei todellakaan sulata sitä, että joku tuikituntematon vauva tulee ja vie äidin ajasta ja sylistä ison osan... Pipanainen on myös ehkä vähän enemmän äidin tyttö, siinä mielessä, että välillä ei isi kelpaa. Isosiskolle on vauva-aikojen jälkeen aika hyvin kelvannut aina kumpi vaan.

Hoidossa Pipanainen viihtyy hyvin, mutta kyllä siitä näkee, että on se stressaavaakin. Aika usein iltapäivästä iso osa menee kitinässä ja kiukuttelussa, väittäisin, että siksi, että hoidossa on kumminkin väsyttävä olla noin pienelle. Toivottavasti onnistuis tän seuraavan kanssa olla kotona siihen, et se on 2,5 vuotta (olis järkevä mennä takasin töihin lukuvuoden alkaessa nimittäin). Saa nähdä, nyt jo pelottaa kyllä äitiysloma, kun Pipanaisen äitiysloma loppui niin kaaosmaisissa tunnelmissa, että koin työpaikan ihan pelastavaksi jutuksi. Toisaalta, olinhan mä Isosiskon syntymän jälkeen 3 vuotta kotona, että ei se aika sinänsä. Mutta arki kolmen lapsen kanssa pelottaa kyllä.

Mutta palatakseni Pipanaiseen, enimmäkseen se on kuitenkin ihana, aurinkoinen, toimelias ja puuhakas pikku pirpana. Koko ajan on joku homma meneillään, mutta keskittyy ihan täysillä juttuihinsa, eli ei mene toheltamiseksi. Kovasti haluis osata jo tehdä vähintään kaiken, mitä Isosiskokin, ja aika paljon ikäisekseen osaakin. Samoin leikit on hurjasti ikätasoa edellä (virkistävää, että toinen lapsi kehittyy normaalia nopeammin, kun tuon ensimmäisen kanssa on ollut niin kovin takkuista välillä). Yksi juttu, mistä olen ollut hämmästynyt, on se, että se osaa pitää kynää oikeassa otteessa. Ja on se vaan niin ihanassa iässä! 

Pipanainen on itsekin sitä mieltä, että hän on "inana, uloi" (=ihana ja suloinen). Niin se onkin.