3.2.2013

voihan yrjö.

Hohhoi, mikä viikonloppu takana.

Eilinen oli melkoisen puuhakas. Miehen vanhemmat tuli kylään, joten hoidettiin viikkosiivous aamusta pois alta (yleensä menee melkein koko päivä, ennen kuin saadaan mitään aikaan). Mies teki meille pitsaa. Lasten ottaessa pienet päivätorkut appi tutki meidän lonksuttavan mankelin. Diagnoosi: yksi kappale muovisia rattaita on halki. Saa nähdä, saako siihen varaosaa mistään, kun kyseinen mankeli on kuitenkin jo suunnilleen 25-vuotias... No, onpahan hyvä syy olla mankeloimatta :)  Tytöt lähti sitten isin, mummin ja ukin kanssa uimahalliin, mä jäin kotiin leipomaan. Tein runebergin torttuja syötäväksi ja pakastimeen aikamoisen määrän pikkuleipiä kastajaisia varten ja laitoin porukalle ison kattilallisen lohikeittoa tulemaan. Sain just kaiken valmiiksi, kun Mies jo soittikin, että ovat tulossa uimahallilta kotiin. 

Tytöt oli niin innoissaan mummista ja ukista ja uimahallista ja kaikesta.  Oli kiva päivä :)

Tänään Mies lähti aamulla ulos lasten kanssa. Kumpaakaan lapsista ei olis huvittanut ulkoilu, mutta innostuivat kovin, kun ehdotin, että jos ne tekis katolta pudonneista isoista lumikönteistä lumiveistoksia ja annoin niille veitset mukaan. Noin minuutin ulkoilun jälkeen Mies tuli sanomaan, että Isosisko oksensi hankeen, mut haluaa silti olla pihalla. Eihän siinä, puoli tuntia se halusi olla ulkona, sit tuli sisään. Loppupäivä menikin sitten Isosiskon osalta sangen kipeissä merkeissä. Vähän se söi, mutta kaikki tuli kyllä ulos. Parhaiten oleminen sujui, kun käskin sen olla pötköllään (se yritti vähän istuskella, mut heti tuli oksu) ja se hörppi jotain juomista pari kulausta kerrallaan vähän väliä. Aika kipeä on, ressukka. Miehenkin vatsaa alkoi iltapäivästä särkeä ja sekin on nyt kuumeessa ja kipeä. Pipanainen sen sijaan oli elämänsä kunnossa, ja me sitten sen kanssa kahdestaan puuhattiin kaikenlaista. Oli outoa laittaa ruokaa vaan mulle ja Pipanalle, mut Pipanaisesta itsestään oli jännää olla äidin kanssa kahdestaan syömässä. 

Toivottavasti toi tauti nyt menis pian ohi eikä tulis mulle ja Pipanaiselle! Isosiskolla olis tällä viikolla hoidossa hiihtoa ja leluviikko, ja se on odottanut molempia. On tosi kurja, jos menee kokonaan ohi! Toki muutenkin toivon, että tulevat nopeasti terveeksi ja ettei Pipanaiselle tulis tautia. (Pipana on kyllä ihme teräsvatsa, sillä ei ole vielä ikinä ollut vatsatautia, vaikka esim. viime talvena mulla ja Isosiskolla oli kahdesti. Luulis, että tuollainen pieni saa taudin ihan varmasti, kun esim. käsitys hygieniasta on vähän mitä sattuu...). Itsellenikään en tässä raskauden viime metreillä kaipaisi oksutautia. Tosin jos menis oksennustautisena synnyttämään, niin sais ehkä sairaalassa oman huoneen... ;)

Oikeasti, olis tosi kurjaa jos synnytys alkais nyt. Mies ei vois kipeänä tulla mukaan, eikä se oikein pääsis edes mua kuskaamaan sairaalaan, kun ei Isosiskoa voi oksutautisena mihinkään hoitoon viedä. Jos nyt alkais synnytys, niin pitäis vaan lähteä yksin taksilla ja toivoa, et Mies saa omasta taudistaan huolimatta lapset jotenkin hoidettua tai saa jonkun (en kyllä keksi, kenet) meille avuksi. Eli paras vaan pysyä ite yhtenä kappaleena ja mielellään terveenä!

(tänään on rv 37+4. Isosisko syntyi rv 37+5, eli ei olis mikään mahdoton ajatus toi synnytys)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti