7.6.2013

hopoti hop!

Monet varmaan tietävät Buzzadoreista.

(jos eivät, niin kyseessä on siis sosiaalista markkinointia -tai jotain sellaista- eli mahdollisuus testata erilaisia tuotteita ja kertoa niistä muillekin. Osoitteesta www.buzzador.com löytyy. Ja jos joku liittyy, niin laittakaa siihen suosittelija -tai jotain semmoista -kohtaan suosittelijaksi amria, niin saan pisteitä).

Musta ainakin tuntuu, että Buzzador-juttuja on saanut lukea yhdestä jos toisestakin blogista. Itsekin olen siihen liittynyt joskus ehkä vuosi sitten, vaikka vähänlaisesti olen päässyt kampanjoihin osallistumaan. Nyt liityin toiseenkin suosittelumediaan, nimittäin Hopottajiin

Hopottajissa voi siis päästä mukaan testaamaan ilmaiseksi erilaisia tuotteita, joista voi sitten kertoa kavereille tai sosiaalisessa mediassa. Lisäksi hopottamalla (siis juurikin kertomalla testaamistaan tuotteista) voi kerätä pisteitä, joiden avulla voi voittaa palkintoja. Sosiaalisessa mediassa hopottaminen (kauhea sana!) on tuolla tehty helpoksi, koska suoraan heidän nettisivultaan voi laittaa viestin esim. twitteriin tai facebookiin. Muutenkin vaikuttaa ihan kivalta, ainakin tämmöisen helposti kaikesta innostuvan mielestä. Innolla odotan, milloin pääsen ekaan kampanjaan mukaan!

Jos (tai siis kun) kiinnostaa, niin käykääpä tutustumassa, ja jos (tai siis kun) liitytte, niin käyttäkää suosittelukoodia HOP11786, jotta mä saan pisteitä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti