16.6.2013

Isosiskon synttärijuhlintaa

Meillä on eilen ja tänään juhlittu 5 vuotta täyttävää Isosiskoa (varsinainen juhlapäivä on parin päivän päästä). Juhlat oli kiva, niinkuin joka vuonna (paitsi viime vuotisista juhlista en muista juuri muuta kuin "voihan venäjä, mä taidan olla raskaana"-ajatuksen). Isosisko toivoi Barbapörrö-kakkua, ja sen hän myös sai. Barbapapat on tällaiselle keskinkertaiselle kakuntekijälle kiitollisia, kun ne on niin yksinkertaisia toteuttaa (mun kakut on yleensä hyvän makuisia, mutta semisti rumia). Isosiskon suunnitelma on, että joka vuosi on eri barbapapa (viime vuonna oli kakkoskakkuna Barbapaavo), ja kun kaikki on ollu, niin aloitetaan taas alusta. Näinköhän mä teen sille barbapapakakkuja vielä, kun se on parikymppinen :)

Mutta pitemmittä puheitta, tässä Barbapörrö:


Barbapörrön sisuksiin on käytetty 12 munaa ja kaakaojauhetta (ja siis tietty sokeria, jauhoja ja leivinjauhetta myös). Lisäksi hänessä on vadelmaa, mansikkaa, kermaa, tuorejuustoa ja valkosuklaata. Iho on mustaa marsipaania (kaksi pötköä oli aika knaftisti, helpompi olis ollu tehdä kolmesta) ja vähän tarvittiin myös valkoista sokerimassaa. "Karvat" tein saksimalla käpykakun tyyliin. Edistystä viime vuodesta on tapahtunut, kuten voitte täältä huomata.

Barbapörrö oli herkullista. Koska juhlien tärkein elementti on vieraat ja herkut (mun mielestä) tai lahjat ja herkut (päivänsankarin mielestä), kerron nyt myös muista herkuista, vieraista ja lahjoista. 

Barbapörrön kaveriksi oltiin tehty pitsaa (lapsia ajatellen) ja sieni-pekonipiirakkaa (aikuisia ajatellen), raparperi-valkosuklaakakkua (erityisesti anoppia ajatellen, tosin mun toinen pikkusisko sanoi, että sai ekaa kertaa elämässään raparperia herkullisessa muodossa) ja viipalepikkuleipiä (jotka on vaan maailman parhaita). Oli sitten kaikenlaista naposteltavaa kanssa. Kauhean hyvää oli kaikki, mutta tällä kertaa en toiminutkaan kuten yleensä ja arponut juhlia edellisenä iltana jotain "enpäs ole koskaan kokeillut tällaista kiinnostavaa reseptiä, mutta kertahan se on ensimmäinenkin". Valmistelut myös sujuivat aiempia vuosia helpommin, koska ekaa kertaa Mies ei ollut työreissussa juhlia edeltävää viikkoa. Säästyin siis mm. iltayhdeltätoista leipomiselta ja saatoin käyttää sen ajan esim. siivoamiseen, jota olin koko päivän vältellyt. (Sivuhuomautus: iltayhdeltätoista tuntui hyvältä idealta laittaa kylmälaukkuun kylmäkalleksi raejuustorasiaan pakastettu mehu poikittain. Aamulla kylmälaukun pohjalta sentin mehukerrosta siivoillessa huomasin, että idea ei ehkä ollut ihan sieltä parhaimmasta päästä)

Eilen syömässä oli mun äiti ja sisarukset, Isosiskon kummitäti perheineen ja Miehen sisko miehensä kanssa. 18 henkeä kaiken kaikkiaan, jos oikein laskin. Oli oikein kivaa ja sääkin suosi. Meidän mikro tosin sanoi sopimuksen irti, neljä minuuttia yhtäjaksoista lämmittämistä oli sille liikaa. Mutta niin, herkut oli hyviä, lahjat oli kivoja ja seura mitä parhainta. Isosisko oli toivonut "autotunnelia", jonka hän oli nähnyt unessa, ja joka ei saanut olla junaradan tunneli, ja jolle oli lukuisia muitakin vaatimuksia. Kummitätinsä oli tämän toiveen parhaansa mukaan täyttänyt ja askarrellut oikein hienon autotunnelin, joka kuulemma ei ollut oikeanlainen, mutta ihan hyvä. Isosisko sai toki myös kaikenlaista muuta kivaa ja äitikin ilahtui lahjoista, ne kun olivat hyödyllisiä (esim. vaatteita) tai pikku hiljaa pois kuluvia (esim. askartelutarvikkeita) tai sitten muuten vaan toivottuja (esim. kirjoja ja barbi).

Mun sisko lapsineen jäi sitten meille yöksi, kun olivat pitkän matkan takaa. Serkuksilla oli kauhean kivaa yhdessä ja me aikuisetkin ehdittiin illalla vielä lasten mentyä nukkumaan vähän pelailla ja jutella. 

Olin eilisiin juhliin leiponut niin paljon, että tänään saatoin vaan laittaa samoja juttuja pöytään (esim. raparperikakkuja tein kerralla kaksi jne). Tänään meille tuli Miehen vanhemmat ja mummo, Miehen toinen sisko ja jo eilen käyneen siskon mies uusintakierrokselle sekä Miehen sedän perhe. Päivän syöjämääräksi (mun siskon lapsineen jo lähdettyä) saatiin 15. Tarjottavat upposivat hyvin (tähän porukkaan yleensä uppoaa), oli mukava jutustella ja kuulla ihania uutisia ja sadekin alkoi vasta kun vieraat olivat jo lähtöä tekemässä. Isosisko sai lisää äidinkin mielestä kivoja lahjoja, mm. legoja.

Ihan hirmu kivat juhlat oli. 


3 kommenttia:

  1. No hei ihan tosi hyvännäköinen kakku!
    Mulla on muuten kanssa tapana kuningasideoida edellisenä iltana jotain ja ihan mestari olen esimerkiksi siinä että alan leikkaamaan lasten hiuksia edellisenä iltana jostain juhlista. Tänä vuonna kaivoin kotiparturin kehiin edellisenä iltana koulun kevätjuhlista. Ja kun noille isoille ei enää kesken ajon auta parahdella että oho koska sieltähän tulee samantien vastapallona että "mitä sä teit?". Onneksi ne ei itse huomanneet niitä paria epämääräistä lovea keskellä päätä....

    VastaaPoista
  2. kiitos :)

    Joo meilläkin usein leikataan hiuksia juhlia edeltävänä iltana, koska pitäähän sitä nyt sentään näyttää valokuvissa "hyvältä".

    VastaaPoista