20.8.2013

Kake, Kake, Kake ja Kake ja Kake-vauva

Hohhoijakkaa, onpahan ollut touhua viime päivinä. Mun sisko kahden poikansa kanssa oli meillä viikonlopun. Onneksi ihan koko ajan ei satanut, että saatiin lapset pihalle mellastamaan. Tai laitettiin me ne mellastamaan sinne sateeseenkin. 

Oli ihan hirmu kivaa, että olivat. Ollaan mun siskon kanssa tosi läheisiä, ja serkukset tykkää toisistaan. Meillä on vaan nykyään välimatkaa kolmen tunnin automatkan verran, joten ihan viikoittain ei tule nähtyä (paitsi nyt, kun ne tulee jo perjantaina meille uudestaan ja siitä viikon päästä mennään joukolla mun vanhemmille). Mutta tosiaan touhua riitti, kun viisi touhukasta lasta (Poikanen mukaanlukien, vaikka se ei vielä liikukaan) leikki, puuhaili ja riitelikin sydämensä kyllyydestä.

Eilen siskon ja lastensa lähdettyä pistin Poikasen autoon ja ajelin tapaamaan yhtä ystävääni (plus sen vauvaa ja miestä). Eipä oltu nähtykään melkein viiteen vuoteen, mikä on tooooodella noloa, kun ottaa huomioon, että välimatka ei ole missään vaiheessa ollut mahdottoman pitkä, ja nykyään ei varsinkaan (autolla meni n. 40min). Oli mahdottoman kiva nähdä, toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene yhtä kauan :)

Miehellä oli siis eilen vapaapäivä, ja kun tulin kotiin, se lähti omiin menoihinsa. Olin lasten kanssa illan yksin, ja meillä oli oikeastaan aika kivaa. Mitä nyt Isosisko heitti hiekkalaatikolla valmistetut leikkiruoat Pipanaisen päälle ja lapsi parka oli niin kurassa, että jouduin viemään sen suihkuun. Sellaista perusjuttua. Mut enimmäkseen oli ihan kivaa, lapset ei kauheasti tapelleet, Poikanenkin oli hyvällä tuulella (ehkä vähän onnellinen, kun oltiin vaan kotona oman perheen kesken), tytöt siivosivat lelut illalla ihan suosiolla jne. 

Iltatoimetkin saatiin hoidettua ihan sujuvasti. Tosin olin vähän hölmö äiti, koska en tajunnut, että käsisuihkua on tietysti ihan pakko heilutella edestakaisin, kun Kaken vauva istuu siinä keinumassa. Ja et on ihan mahdoton pukeutua itse, kun on molemmat kädet täynnä Kaken vauvoja, kun Kakella on jaakkoset, joiden nimet on Kake ja Kake. Kaiken huipuksi astuin Kaken isosiskon (senkin nimi on Kake) päälle!

Mutta kiitos Kaken, Kaken (isosisko), Kaken ja Kaken (jaakkoset) ja Kake-vauvan, saatiin hoideltua Pipanaisenkin iltahommat ihan tuiki sujuvasti. Ei riittänyt lapsella aika ylimääräiseen kenkkuiluun, kun oli niin paljon hommaa kaikissa näkymättömissä Kakeissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti