10.7.2014

Hääpäivä

Meillä on tänään tärkeä päivä.

Kymmenen vuotta sitten alkoi minun ja Miehen yhteinen elämä avioparina. Meille vihkiminen tarkoitti ehkä vähän enemmän kuin nykyään keskivertoparille. Sen lisäksi, että luvattiin toisillemme (ja Jumalalle) elää yhdessä kunnes jompi kumpi kuolla kuukahtaa, vihkimisestä alkoi myös meidän yhteinen elämä. Siis oltiinhan me totta kai seurusteltu jo useampi vuosi, mutta yhteen muutettiin vasta häiden jälkeen (ihan virallinen muuttopäivä taisi olla hääpäivä, mutta eihän me tietenkään silloin mitään muuttoa tehty. Mä roudailin omaisuuteni Miehen luo osaksi aiemmin, loput sitten häämatkan jälkeen) ja myös seksi oltiin päätetty jättää odottamaan sitä aikaa, että ollaan naimisissa.

Naimisiin meno oli siis meille iso, ihana askel. Se ei ollut pelkästään sitoutumista, tai sinetti suhteelle tai mitä näitä fraaseja nyt on tapana sanoa. Meille naimisiin meno oli täysin uuden elämänvaiheen alku.

Ja nyt siitä on jo kymmenen vuotta.

Vuosikymmeneen on mahtunut paljon. Yhteisen elämän opettelemista, aikuiseksi kasvamista, yhteisten toimintatapojen hakemista, pieniä kriisejä, kaksi asuntoa, kolme autoa, neljä raskautta, kolme lasta, muutama ulkomaanmatka, hyvää seksiä, huonoa seksiä, lautapelejä, sisäpiirin vitsejä, riitelyä, leppoisia kesäpäiviä, paukkupakkasia, pieniä palveluksia, hermostumista, aamusuukkoja, tulevaisuudensuunnitelmia, kaksi vakituista virkaa, yksi pesukone, hirveästi hyviä ideoita, aika monta tiettyä katsetta liittyen näihin "hyviin ideoihin", menneiden muisteluja, kahdenkeskisiä hetkiä, synnytysmuistoja, hautajaisia, opiskelua, siivouspäiviä, yhteisiä iltapaloja...

Onhan tässä kaikenlaisia vaiheita ollut, mutta enimmäkseen meillä on mennyt hyvin. Ei olla kovia riitelemään, ja riidat syntyy useimmiten siitä että ollaan väsyneitä ja kinataan jostain pikkuasiasta. Isommissa asioissa ollaan yllättävän yksimielisiä (ja valmiita joustamaan). Joskus on aikoja, jolloin toisen olemassaolo ärsyttää, mutta aina, jos pysähtyy tarkemmin miettimään, joutuu kuitenkin toteamaan, että ikimaailmassa ei antaisi toista pois. Joskus on myös aikoja, jolloin tuntee uudelleen elävänsä sitä alkuaikojen leijuvaa rakastumista. Ja vaikka se alkuaikojen jännittävä ja kutkuttava rakastuminen olikin ihanaa, niin vielä ihanampaa musta on tää nykyhetki: lämmin kumppanuus, yhteistyö, vanhemmuus, arkipäivän rakkaus, turva riidellä, leppoisa yhdessäolo, vakaa näky tulevaisuudesta yhdessä.

Musta on ihanaa, että me ollaan oltu Miehen kanssa jo pitkään yhdessä. Meillä on yhteinen historia ja me tunnetaan toisemme läpikotaisin. On ihanaa ymmärtää toista jo puolesta sanasta, ja että se tietää melkein sanomattakin, mitä mieltä mä olen asioista. On ihana, että mulla on ihminen, jonka kanssa olen saanut jakaa kaikki tärkeät ja kaikki vähemmän tärkeät jutut jo vuosien ajan. On ollut ihana saada kasvaa aikuiseksi yhdessä, saada kasvaa yhteen.

Kymmenen vuotta kuulostaa niin vanhalta ja vakiintuneelta. Kai me sitten ollaan vanha ja vakiintunut aviopari.

Tänään kymmenvuotishääpäivänä olen onnellinen Miehestä ja meidän avioliitosta. Uskon ja toivon, että hääpäiviä tulee vielä monta lisää. Me vietetään kultahäitä sitten 10.7.2054, jos elossa ollaan :)

2 kommenttia: