5-vuotias Pipanainen on hurjan fiksu, kaunis, taitava ja ihana (ai miten niin äiti kirjoittaa tätä?).
Pipanainen oppi alkuviikosta lukemaan, muutama päivä ennen 5-vuotissynttäreitä. Ei olla todellakaan sitä taitoa harjoiteltu (mä olisin ehkä toivonut, että olisi vielä ollut oppimatta, lukemista kun ei taitona voi rajata vain lapsille sopiviin asioihin), mutta onhan se Isosiskon taannoisia lukemisharjoituksia seurannut.
Pipanainen on useimmiten hyvällä tuulella, tykkää puuhailla niin itsekseen kuin porukassakin, on monen kivan lapsen kaveri. Päiväkodissa kirjasivat LeNe-papereihin joka kohtaan, että "ok" tai "ikätasoa edellä". Pipanainen tykkää askarrella, piirrellä, leikkiä (varsinkin kotia, legoilla, poneilla) ja kuunnella satuja.
Huonona päivänä Pipanainen riitelee aamusta iltaan Isosiskon kanssa, kiukuttelee, ei osaa pukea, kitisee ja napisee pikkuasioista. Niitäkin päiviä on, varsinkin jos väsyttää.
Epäonnistuminen ottaa Pipanaisella koville. Siinä ei paljon auta, vaikka äiti yrittäisi lohduttaa, ettei 5-vuotiaan tarvitse vielä osata lukea sujuvasti tai piirtää ihan oikean näköistä ponia. Omat vaatimukset on joskus niin kovat.
Pipanainen on meidän perheen prinsessa. Fanittaa täysillä Frozenin Annaa ja Elsaa (vaikka itse leffan näki vasta toissapäivänä ekaa kertaa), pukeutuu mekkoon aina kun mahdollista, oli onnensa kukkuloilla kun sai synttärilahjaksi keijunsiivet ja Elsa-tiaran. Mitä enemmän pinkkiä, kimallusta ja röyhelöitä, sitä tyytyväisempi lapsi on Pipanainen.
Pipanaisesta tulee isona ballerina. Siis tietysti sen lisäksi, että tulee äiti ja prinsessa.
Nyt jo Pipanainen on ihana auringonsäde, temperamenttinen tinttaralla, huolehtiva isosisko, reipas pikkusisko ja hassujen kysymysten esittäjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti