Mulla on puhelimen muistiinpanoissa pitkä lista kirjoja, jotka aion joskus lukea. Kun joku jossain vinkkaa hyvästä kirjasta, tai luen vaikka jostain naistenlehdestä suosituksen, lisään kirjan listaan. Kirjastossa sitten vaeltelen listani kanssa, välillä jaksan ihan etsiä kirjoja, välillä vaan katson, sattuuko joku listan kirjoista löytymään hyllystä.
Meidän lähikirjasto on aika pieni (vaikka silti yllättävän kattava!), ja tänään päätin, että kun lähikaupunkiin on mentävä kirppispöytää järjestelemään, niin minäpä käyn samalla siellä kirjastossa ja etsin kirjoja, joita en tästä oman kunnan kirjastosta löydä. Eilisiltana vietin pitkän tovin tietokoneella kirjalistaani läpi käyden. Kaikki sellaiset, joita ei meidän kirjastosta löydä, kirjoitin ylös ja laitoin muistiin myös, mihin luokkaan kirja kuuluu. Lopulta mulla oli melkein parinkymmenen kirjan lista sellaisia, jotka löysin tuolta isommasta kirjastosta (osa olisi kyllä ollut meidänkin kirjastossa, mutta nyt lainassa. Jossain vaiheessa, kun lista alkoi kasvaa, totesin, että jätän ne odottamaan, ja kirjaan nyt ylös vaan ne, joita ei lähikirjastosta saa).
En mä sitten ihan kaikkia kuitenkaan lainannut. Mutta lainasin 12 kirjaa. Puolet romaaneja ja puolet ei. Ei tarvitse ihan lähiaikoina kirjastossa käydä, muuta kuin palauttelemassa... Onneksi tää meidän kunnan kirjasto on samassa systeemissä tuon isomman kanssa, joten voin palauttaa kirjoja lähikirjastoon.
Mutta siitä tuli mieleeni, että en ole sitten alkuvuoden kirjannut tänne blogiin lukemisiani. Muistikirjassa ne kyllä on, mutta ajattelin nyt vähän purkaa sitäkin sumaa. Jos nyt edes kaikista enää muistan, mistä ne kertoo...
Adam Johnson: Orpokodin poika
Kirja kertoo Pohjois-Korealaisesta miehestä, joka päätyy melkoisiin seikkailuihin. Hmm, enempää en ehkä halua juonesta kertoa, ettei tule paljastettua mitään. Tämä oli siitä erikoinen kirja, että aina välillä mietin, että viitsinkö edes lukea loppuun ja aina välillä tuntui, että ei malta laskea kirjaa käsistään. Loppujen lopuksi kuitenkin suosittelisin tätä muillekin. Välillä tuntui uskomattomalta ajatella, että monet kirjassa kuvatut asiat ja toimintatavat ovat varmasti myös ihan totta, tai ainakin sinne päin. Joo suosittelen, ja suosittelen, että luette loppuun saakka, vaikka välillä tekisi mieli jättää kesken.
Fausto Brizzi: Sata onnen päivää
Kirja kertoi miehestä, joka saa tietää olevansa vakavasti sairas, ja elinaikaa (tai sellaista aktiivista elinaikaa) on jäljellä noin sata päivää. Siinä tietysti joutuu sitten miettimään, mihin ne sata päivää käyttää. Tätä oli niin moneen kertaan jos jossakin hehkutettu, että ehkä mun odotukset oli liian kovat. En hirveästi pitänyt tästä kirjasta. Ei ollut huono, mutta ei nyt erityisen hyväkään. Lomalukemisena menisi, mutta yksi kerta riittää. Vakavasta aiheesta huolimatta oli ihan kepeä kirja.
Melanie Gideon: Vaimo 22
Tykkään. Tykkään niin kovasti, että tämä lukukerta oli jo toinen (ja itse asiassa kirja löytyy omasta hyllystä). Ekallakin lukukerralla arvasin loppuratkaisun hyvissä ajoin, mutta sekään ei haitannut. Romanttista hömppäkirjallisuutta, mutta ehdottomasti sen lajityypin parhaimmistoa (mun mielestä). Ottakaapa vaikka joululomalla luettavaksi! (Vähän mua kyllä ärsytti oikeastaan molempien päähenkilöiden käytös ja moraali, mutta toisaalta se oli ehkä pakollista tarinan toimimisen kannalta)
Pasa&Atpo: Eniten vituttaa elämä -rehellinen elämäntaito-opas
Erinomainen vastaisku erilaisille self help -oppaille. Erityisesti arvostin erilaisia hyödyllisiä kaavioita. Kyllä. Toki jossain vaiheessa kirjaa alkoi vähän puskea korvista se jatkuva "olet luuseri, etkä muuksi muutu" -juttu, mutta tosiaan se nyt oli ehkä vähän tämän kirjan pakollinen kantava teema, ja niin oivaltavasti oli tässä kaikki mahdolliset elämäntaito-oppaiden kliseet käyty läpi, ettei ole tottakaan. Jos yhtään olet mustan huumorin ystävä, niin luepa tämä. Tämän jälkeen et muita elämäntaito-oppaita tarvitse :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti