19.1.2018

Vauvan eka viikko

Reipas viikko vauvaelämää takana. Bonus on toistaiseksi ollut hyvin rauhallinen vauva. Syö ja nukkuu, päivästä riippuen enemmän jompaa kumpaa. Aika vähän on jaksanut valvoskella, ja kaikeksi onneksi tosi vähän kitissyt. Kaikki hoitotoimenpiteet on hänestä ihan hirveää kidutusta, silloin kyllä näytetään, miten kova ääni lapsesta lähtee. 

Imetys on taas kerran tuottanut murhetta. Olin varautunut siihen, että saadaan taas vauva, joka ei osaa imeä. Meillähän on Isosiskon ja Poikasen kanssa ollut se tilanne, että niillä ei ole ollut mitään ymmärrystä imemisestä, ja oon joutunut imettämään rintakumin kanssa 6 viikkoa. Pipanainen aikanaan kyllä hoksasi rinnan merkityksen jo heti synnytyssalissa, mutta siinä imetyksessä olikin sitten omat vaikeutensa (ja se on ainut imetys, mistä mulle on jäänyt tosi epäonnistunut olo). 

Bonus kumminkin nappasi hyvällä halulla rinnasta kiinni jo heti synnytyssalissa, ja se into on kyllä sitten jatkunut. Imemisote ei ole ollut ihan priima, ja näinpä sitten mun rinnat ei ihan kestäneet neljän tunnin maratonimetyksiä jo heti ensi päivinä. Sain ihan kunnon haavoille molemmat rinnat, ja kun niitä yritin parannella ja pitää kosteana, niin sittenpä iski molempiin rintoihin sammas. Voi itku, mikä vaiva! 

Pari päivää oli aika epätoivoinen olo. Rinnat haavoilla ja ihan järjettömän kipeät, ja sitten sammaksen takia myös kutisevat. Haavojen takia olis pitänyt pitää kosteana ja rasvata, sammaksen takia taas pitää kuivana ja lääkitä puolukalla tai sitruunamehulla (sitruunamehua haavaan! Ou jea. Yllättäen puolukka ei tunnu haavassa kovin pahalta, tämä vinkiksi muille). Otin taas rintakumin käyttöön, kun tuntui, että ilman ei oikeasti pysty mitenkään imettämään.

Nyt tuntuu, että kaipa tästäkin taas selvitään. Sammas ei ole onneksi tarttunut vauvalle, ja terkkari oli sitä mieltä, että rintakumin käyttöä kannattaa jatkaa, kunnes sammas on hoidettu. Kun vauvan suun limakalvot ei koko ajan hankaa sitä sammaksista rintaa, niin ehkäpä ei tartukaan vauvalle. Ennaltaehkäisynä oon myös imetysten jälkeen (paitsi yöllä) tiputtanut vauvan suuhun vähän vissyä, jonka myös pitäisi ehkäistä ja hoitaa sammasta. Lähinnä siinä mielessä, että huuhtoo vähän suuta ja toivottavasti ehkäisee. Itselleni käytän puolukkaa, eikä se tosiaan tunnu niin pahalta kuin kuvittelin. 

Nukuttu meillä on vaihtelevasti, tai siis vähän, mutta onneksi kumminkin öisin on toistaiseksi vuorotellut nukkuminen ja imetys, ei huuto ja kitinä. Mies on ollut isyyslomalla tämän viikon ja on vielä kaksi viikkoa, joten oon pystynyt nukkumaan myös päiväunia. Mies on kyllä ihan tuki ja turva, se on hoitanut kaikki ruoka- ja muutkin asiat (paitsi pyykit) ja puuhannut isovelilomalla olevan Poikasen kanssa vaikka mitä (ovat käyneet uimahallissa, paistaneet makkaraa pihalla, leiponeet pullaa, pelanneet lukuisia Afrikan tähti -pelejä päivittäin...). Mun aika on kulunut pääasiassa imettäessä ja sitten mitä oon ehtinyt, oon tietysti puuhannut myös Poikasen kanssa (tytöillä on ollut koulun jälkeen paljon omia puuhia) ja yrittänyt laitella tuota kodinhoitohuonetta kuntoon. Mun sairaalassaoloaikana siis saatiin sinne loputkin kaapit ja anoppi oli ne käynyt pesemässä, joten mä oon päässyt niitä järkkäilemään.

Hormonimylläkkä on ollut valtava, ja kaikki itkettää. Siihen onneksi osasin varautuakin.

Tää elämä vastasyntyneen kanssa on kyllä jännää. Yhtä aikaa ihanaa vauvahuurua, ja ihan älyttömän raskasta. Pahimpina hetkinä oon ajatellut, että kunpa tän olotilan saisi talletettua jotenkin. Sitten aina, kun haikeana muistelee ihania ensi hetkiä vauvan kanssa, voisi kokea sen totaalisen epätoivoväsähdyksen, kun imetys ei suju, väsyttää, isommat sisarukset kaipaa myös huomiota ja kaikki vaan kaatuu päälle. Ymmärtäisi ehkä, että ei enää kaipaa enempää tätä.

Oikeasti mä haluaisin tallettaa sen hyvän olon, kun täydellisen onnellinen, vatsansa täyteen syönyt pieni ihminen käpertyy rintaa vasten ja kaikki on vaan maailmassa just oikein.

4 kommenttia:

  1. Paljon onnea Bonuksesta. Ihanaa, että kirjoitat tänne ja näinkin pitkästi.

    Havaintosi on olleet tosi kullanarvoisia, kun yritän yhä päästä eroon vauvan kaipuusta. Kirjoitin silloin viime kesänä tänne ja kerroin olevani lukija, joka on kauan toivonut kolmatta. Monta kertaa olen ollut selättävinäni kaipuun, mutta aina vaan se tulee takaisin, vaikka silloin kirjoitin että kyllä se nyt jäi. Vaikeaa on ollut sittenkin.

    Jos jaksat ja ehdit, niin minulla olisi muutama kysymys mielen päällä.
    -Minunkin esikoinen syntynyt 2008. Onko nyt raskaampaa olla äiti iän puolesta, kymmenen vuotta vanhempana?
    -Miltä tuntuu kun vastaanottaa taas uuden persoonan perheeseen, onko se uusi tyyppi taas jotenkin ihan erilainen?
    -Onko vauvan olemus yhtä jännittävä kuin ennenkin, tai katsooko sitä eri tavalla kuin ennen? Mä jotenkin muistan kuinka ihmeellistä se oli, se vauva kippurajalkoineen ja reflekseineen.

    Kerran vielä, oikein paljon onnea. Ihana seurata teidän perheen tapahtumia.

    -se kesällä kommentoinut vakkarilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja kiitos kysymyksistä, yritän ehtiä palata näihin ihan ajatuksen kanssa piakkoin!

      Poista
  2. Päätin, että tänään vapaapäivän kunniaksi, minun on PAKKO vihdoinkin saada aikaiseksi onnittelukirjoitus sinulle ja vasta sen jälkeen kirjoitella omaa blogia.
    Aika huimaa mylläkkää on sinulla ollutkin siitä lähtien, kun ensimmäinen kunnon supistus valtasi tajunnan. Eikö olekin hyvä, että emme osaa etukäteen kuvitellakaan, millaisin kääntein kukin vauva sitten loppujen lopuksi päättää maailmaan punnertaa.. Eipä siis ihme, että mielessäsi myllertää jo noiden arvaamattomien elämänkäänteiden takia. Tärkeintähän on tietysti, että muistat/haluat/pidät ehdottoman tärkeänä, että neuvolassa käydessäsi ja miehesi kanssa asioidessa selkosuomella ilmaiset, jos masentaa tai mieli on synkkä. Ja jos vähänkään näyttää siltä, että saat liian vähän unta, pyydä jotakuta järjestämään miten hyvänsä sinulle lisää nukkuma-aikaa. Unenpuute on vaarallisin tilanne vauvan äidille. Tilanne paisuu, jos vauvalla on sisaruksia. Kyllähän sinä nämä asiat jo tiedätkin, mutta äiti-ihmisillä on taipumusta vähätellä omia tarpeitaan, jotka kuitenkin on koko perheen hyvinvoinnin kannalta tuikitärkeitä asioita. Äiti on perheen sydän.
    Asiaan. Kaikkea hyvää pienen elämään. Terveyttä hänelle ja hänen läheisilleen. Voimia ja viisautta vanhemmille. Taivaan Isän kaikkinaista huolenpitoa ja siunausta perheenne elämään. Entistä lujempaa rakkautta ja sitoutumista toisiinne sinulle ja miehellesi.
    Toivon, että vastoinkäymiset ovat matalia ja saatte ne toivorikkaina ylittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Täytyy myöntää, että vähän jännittää, kun mies reilun viikon päästä palaa töihin, että miten meidän päivät sitten sujuu. Toistaiseksi on ollut siinä mielessä helppoa, että mies on hoitanut isommat lapset ja kotihommat ja mä olen voinut keskittyä vauvaan.

      Poista